Tulevia tapahtumia

 

 

Maanantaina

Kuukausitapaaminen

Joka kuukauden ensimmäinen arki maanantai klo 19.00 alkaen. paikkana kerhotilat osoitteessa Varastotie 11 , 2krs Seinäjoki, jos ei erikseen muuta mainita.

 

 

 

Blogi

Kokousten välissä


Huomenna on SAHK:n syyskokous Tampereella ja Talvisodan aloittaneesta Venäjän hyökkäyksestä Suomeen 85 vuotta. Menemme kokoukseen Sepon ja Raunon kanssa edustamaan Etelä-Pohjanmaata. Meillä on 5 ääntä päätöksenteossa, kaikkiaan ääniä on 179.
SaHK:n puheenjohtajien kokoontuminen oli Lahdessa jo noin kuukausi sitten. Meidän kannalta kokouksen koho kohta oli Kultaisen ansiomerkin luovuttaminen Jouni Kalliolle. Muita asioitakin oli esillä, esim. muutoksia SAHK:n osastoon Lahden Classic Motor Show tapahtumassa ensi keväänä. Laittaisimmeko me oman SEIMOBI:n infopisteen messuille?
Meillä oli oma syyskokous kerhotilassamme 4.11. Kokous sujui esityslistan mukaisesti, hyviä päätöksiä tehden. Johtokunta jatkaa entisellään, toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin ja muutenkin tilaisuus sujui mukavasti.
JR 29.11.2024

Toukokuussa repästään

Toukokuu on meillä perinteisesti vuoden vilkkain tapahtuma kuukausi. Tänä vuonna kuten aina ennenkin aloitamme Vappuajelulla, tällä kertaa suuntaamme Jurvan suuntaan. Lähtö tapahtuu klo. 10.00 kerhotilan pihalta. Seuraavana tapahtumana 4.5.2024 klo 6.00 suuntaamme Lahteen Classic Motor Show tapahtumaan. Lahdessa teemana tänä vuonna on "pieni on kaunista". Sokerina pohjalla käymme tutustumassa etelä-pohjalaisen käsityön taitajiin Kauhavalla Gami Tuotteessa. Gami Tuote verhoilee mitä vaan ja tekee istuinsuojat mihin vaan ja muutakin. Tapaamme siis Kauhavalla Fransuntie 3:ssa 6.5.2024 klo.18.00. Mukaan ja matkaan näihin tapahtumiin.  
JR 12.4.2024

Erikoisia japanilaisia

Olemme saaneet viestin Vaasasta. Vaasalaiset kaipaavat erikoisia japanilaisia autoja ensi kesän pysyvään näyttelyynsä, ilmoittakaa Vaasan kerholle jos haluaisitte autonne näytille Vaasan auto museoon. Olisiko meidän porukassa kiinnostusta käydä tutustumassa ko. näyttelyyn tulevana kesänä, ilmoittakaa johtokunnalle jos sellaista halukkuutta on.
Vaasalaiset ovat muutenkin aktiivisia, he järjestävät 4- kerhon kokouksen helmikuun 24. päivänä klo 13 alkaen. Kokoukseen kutsutaan Keski-pohjanmaan-, Pietarsaaren- ja meidän SAHK-lainen väki. Meiltä osallistuu kokoukseen edustusto, olisi hienoa saada mahdollisimman suuri porukka Vaasan keikalle - mieluummin molemmille.
Pidimme syyskokouksen marraskuun alussa. Kokous sujui mukavasti asiat tuli käsiteltyä ja hyviä päätöksiä syntyi useampia. Puheenjohtajan esityksestä nostettiin Raunon haave valmisteluun, pidämme kesällä 2024 ajoneuvonäyttelyn. Tuokaa kalustoanne näytille! Informoimme kevään aikana tarkemmin näyttelyn järjestelystä, tapahtuman sisällön päätätte te, laittamalla vehkeet esille.
JR 22.11.2023

Isokenkäiset kokoontuvat


Tulevan kuun 7. päivänä Hämeenlinnassa on koolla arvovaltainen "konklaavi", tämä paremminkin johtoporukka, ei valitse paavia tai muitakaan johtohenkilöitä. Kyseessä on SAHK:n puheenjohtajien kokous, perinteisesti tähän tilaisuuteen kutsutaan puheenjohtajan lisäksi kerhojen sihteerit. Meiltä Etelä-Pohjanmaalta Hämeenlinnan keskustelutilaisuuteen osallistuvat PJ ja sihteeri.
Onko jäsenet teillä asiota, mitä pitää käsitellä SAHK:n jäsenyhdistysten puheenjohtajien kesken. Kertokaa huolenne tai jopa ilonne Sepolle tai minulle, Viemme terveisenne tilaisuuteen.
Tämä PJ kokous edeltää SAHK:n syyskokousta, missä päätetään pääyhdistyksemme asioista. Syyskokouksessa otetaan vakavasti huomioon PJ kokouksen anti.
JR 25.9.2023

Ennustuksia

Yllätänkö lukijani kirjoittamalla kerrankin ennen tapahtumaa. Tavallisestihan olen kuvaillut jo tapahtunutta. Katsomme tällä kertaa tulevaisuutteen. Ennustan vierailun, elokuun ensimmäisenä maanantaina kuluvaa vuotta Seinäjoen ruosteenestoon, sujuvan hienosti. Tapaamme osaavan ja ystävällisen isäntäväen. Laitankin kiitokset heille etukäteen. Ennustan myös meidän oppivan paljonkin nykyaikaisesta ruostevaurioiden ehkäisystä. Osallistujamääräksi povaan 15 herraa mutta ei yhtää rouvaa, neideistä nyt puhumattakaan.
Ennustan myös keskustelumme vierailun aikana keskittyvän museoajoneuvojen ruostesuojaukseen. Säätä en nyt ennusta.
JR 25.7.2023

Seinäjoki, Kuortane, Lapua komeita kaikki


Kuluvan vuoden vappuajelu suuntautui perinteikkäiden Pohjalais pitäjien Seinäjoki, Kuortane ja Lapua alueille. Matkalla kannatimme pikku ostoksilla Mäyryn Neste huoltamoa Kuortaneella ja Koveron Shelliä Lapualla. Reitille lähti 15 ajoneuvokuntaa ja parhaillaan porukka oli jatkunut jo 18 auton letkaksi, lisänä porukassa oli ajoittain "kuokkavieraita" uudemmilla menopeleillä. Matkalla oli vain kaksi hurjaa meidän kulkueen ohitusta, muuten pohjalaiset olivat mukavasti vapputunnelmissa. Reitillä oli kolme vetäjää, kukin kotoisissa maisemissaan, käytimme paikallisosaamista hyödyksi ja päädyimme pikkuteille, jonne emme olisi muuten osanneet. Kiitos kaikkille tämän kertaiseen ajeluun osallistuneille.
JR 3.5.2023

 

Juhlat Moottoriradalla NATO Suomessa


Johtokunta on jälleen kokoontunut yhteisten asioiden äärelle. Kaikki johtokunnan jäsenet olivat paikalla keskustelemassa ja päättämässä meitä koskevista tärkeistä asioista. Nostan esille kolme seuraavaa kohtaa esityslistalta. Vappuajo, reitti on vielä avoin. Ehdottakaa reittiä ja sillä tavoin helpottakaa johtokunnan jäsenten taakkaa. Toisena kerhomme joka vuotinen Classic Motor Show Lahden reissu, ilmoittautukaa Sepolle. Sokerina pohjalla on toukokuun maanantaitapaaminen. Kokoonnumme Jalasjärvellä Ikkelänjärventie 968 Murtoharjun moottoriradalla illalla 8.5. klo 18.30 alkaen. Rauno ja Jari järjestävät pientä purtavaa ja suurta ohjelmaa. Tähän tapahtumaan vieraiksemme on kutsuttu mobiiliväkeä Parkanon ja Virtain kerhoista. Molemmissa kerhoissa on otettu kutsu ilolla vastaan.
JR 5.4.2023

 

Vaasalaisten Transiitti Ahvenanmaalta


Kokoonnuimme tk. 11.pnä neljän kerhon kokoukseen Seinäjoella. Kauan odottettuun tapaamiseen osallistui 21 herraa. Laajimmin osaa ottivat vaasalaiset. Kokkolasta ja Pietarsaaresta oli myös arvovaltaiset delegaatiot. Meitä järjestävän kerhon jäseniä oli loput. Montako meitä Seimobin herraa oli siis paikalla? Tämä arvoitus ehkä selviää seuraavasta Automobiili lehdestä (vaatii tuntemisen ei tunnistautumista).Tapaaminen oli menestys. Seuraavan tapaamisen järjestävät Perkinsin voimalla Transiitilla paikalle saapuneet vaasalaiset. Ahvenanmaalta?, joo, sieltä Ford on aikoinaan tullut Pohjanmaalle.

Huomio meidän väki, ilmoittautukaa perinteiselle Lahden Classic Motor show matkalle, Seppo ottaa ilmoittautumiset vastaan. Kerho kustantaa kyydin Lahteen ja vielä takaisinkin Seinäjoelle. Sisäänpääsy yms. kulut ovat omakustanteisia.
Vappu lähestyy, vappuajon reittiä ei ole vielä päätetty, tehkää ehdotuksia johtokunnalle.
JR 15.3.2023

Yhteistyö on valttia


Otsikko on kulunut fraasi, asia kuitenkin pysyy ajankohtaisena. Olemme kutsuneet NELJÄN KERHON KOKOUKSEN koolle 11.3.2023 klo 17.00 alkaen hotelli Fooninkiin Seinäjoen Hyllykalliolle. Tällainen kokoontuminen on järjestetty viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Naapuri kerhomme ottivat kutsun vastaan innostuneesti. Odotamme myös runsaasti omia jäseniämme osallistumaan kokoukseen, tapaaminen on nimen omaan tarkoitettu kaikille jäsenille. Tulkaa tapaamaan Kokkolan, Vaasan ja Pietarsaaren mobilisteja. Neljän kerhon kokous kuulostaa mahtipontiselta nimeltä, tapahtuma on kuitenkin maanläheinen - saman mielisten ihmisten kokoontuminen yhteisen asian ympärille. Meille on varattu iso kabinetti omaan käyttöömme. Tarjolla on kahvia tai teetä ja nisua.
Johtokunnassa jouduimme tekemään radikaalin päätöksen periä 5€ laskutuslisä jäsenmaksun paperilaskusta. Tähän päädyimme useasta syystä. Paperinen lasku lähetettynä maksaa, emme ole saaneet pyynnöistä huolimatta s-postiosoitteita jäseniltämme, emme voi käyttää SAHK:n laskutusjärjestelmää puuttuvien tai vanhentuneiden s-postiosoitteiden takia. Ne henkilöt joilla ei ole lainkaan s-postia voivat ilmoittaa asian johtokunnalle, lähetämme edelleen kerhotiedotteen ja laskun paperisena ilman laskutuslisää.
JR 22.2.2023

 

Jäsenmaksuja odotellessa


Vuosi vaihtui lauhassa säässä, sähkö oli vaihteeksi halpaa. Jäsenmaksun korotukselle on paineita, asiasta keskusteltiin johtokuntamme järjestäytymiskokouksessa. SAHK:n osuus maksusta on 27€, kerhollemme jää siis 13€/mobilisti. Päätämme asiasta syyskokouksessa marraskuun 6. päivänä.
Puheenjohtajana jatkaa Seppo Kekola ja sihteerinä Jaakko Rissanen.
Kevätkokous on jo parin kuukauden päästä 6.3.2023 klo 19.00 kerhotilassamme Varastotie 11. Tervetuloa sankoin joukoin kuulemaan ja päättämään asioista.
Olen kirjoitellut jo yhdistyksemme asioista nettisivulle jo viitenä vuonna. Ensimäinen kirjoitukseni oli 21.7.2019 sen jälkeen niitä on kertynyt 32 lisää. Kysyn teiltä säilytänkö vanhimmat jutut, vai siirränkö niitä omaan "arkistooni".
JR 4.1.2023

 

Hopeinen pikkujoulu


Pidimme yhdistyksemme pikkujoulun itsenäisyyspäivän aattona. Tarjolla oli kahvia ja torttuja. "Kermajauhe" tuli rippikoululaisen ikään, jauhe on valmistettu jo 2005 ja vanhentunut vuotta myöhemmin. Museotarkastusta jauhe ei vielä läpäise, mutta on vielä käyttökelpoista, rohkeimmat meistä voivat sen vahvistaa. No, tortut olivat tuoreita.
SAHK kyseli meiltä hopeisten ansiomerkkien myöntämisistä, kuka on saanut ja milloin. Kävimme läpi pöytäkirjoja 90-luvulta alkaen, mutta ensimmäiset ko. huomionosoitukset on pöytäkirjojen mukaan myönnetty vasta 2019. Olisiko kenelläkään muistissa, onko hopeisia ansiomerkkejä myönnetty lainkaan ennen vuotta 2019.
Tällä kertaa melkein kaikki oli asiaa. Tuskin pelkkää asiaa sisältävää tekstiä, meidän tekemisistämme, on mahdollista kovin usein kirjoittaakaan.
JR 12.12.2022

 

Kokousten välissä


Pidimme yhdistyksemme syyskokouksen 7. marraskuuta. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat, muita asioita ei ollut käsiteltävinä. Henkilövalinnat olivat yksimieliset. Hyvin asiansa hoitanut johtokunta valittiin jatkamaan samalla kokoonpanolla. Toiminnantarkastajatkin ovat suorittaneet tehtävänsä kiitettävästi, heidätkin valittiin uudestaan. Ensi kesäksi suunnitellaan autonäyttelyä. Yhdistyksen kokous esittikin toivomuksen, että näytteilleasettajia olisi riittävästi. Tarkoittaa, että jäsenet toisivat ajoeuvojansa näytille. Lisäksi toivottiin ehdotuksia maanantai kokoontumisten aiheiksi tai paikoiksi.
SAHK:n syyskokous on 19.11.2022 Hämeenlinnassa. Kertokaa johtokunnalle, mitä olisi käsiteltävä pääyhdistyksemme kokouksessa.
Tällä kertaa esittelin pelkkää asiaa, olisikohan seuraavassa kirjoituksessa muutakin.
JR 10.11.2022

 

Vain muutama kivääri


Vierailimme tk. 7. pnä Suojeluskunta- ja Lotta Svärd museossa Seinäjoella. Saimme kattavan katsauksen itsenäisyytemme alkuaikojen maanpuolustukseen ja isänmaallisuuteen. Meitä mobilisteja kestittiin aluksi kahvilla ja nisuilla, nautiskelun lomassa oppaamme kertoi museokokonaisuuden historiaa. Talot ja pihapiiri ovat Alvar Aallon nuoruudessaan suunnittelema kokonaisuus. Kahvittelun jälkeen tutustuimme järjestöjen ja eversti Laurilan historiaan, Laurila asui talossa kymmenet vuodet. Kiitos hienosta esittelystä.
SAHK:n syyskokous lähenee, olisiko teillä terveisiä vietäväksi tuohon kokoukseen? Ilmoitelkaa, välitämme viestinne pääyhdistyksemme johdolle tiedoksi, tai opiksi. Ehdottakaa johtokunnalle yhdistyksemme sisällä palkittavia henkilöitä tai yhteistyökumppaneita, pyrimme toimimaan ehdotusten mukaisesti.
Palataanpa otsikkoon. Lotta Svärd yhdistys oli naisten maanpuolustuksellinen aseeton järjestö. Pakon sanelemana jatkosodan lopulla valoheitin lottia jouduttiin aseistamaan. Tässä tehtävässä toimivia lottia oli yhteensä tietojen mukaan 147 henkeä, joista osa sai Terni kiväärin itsepuolustukseen. Naiset eivät kuitenkaan ennättäneet palvelukseen ennen välirauhan solmimista.
JR 16.9.2022

 

Hylly Pystyyn


Kuluvan kuun ensimmäisenä päivänä oli Seinäjoella hyllynpystytys- ja pakkaus kökkä. Kasasimme lehtileikearkistolle alkuperäisen hyllyn ja täytimme sen suunnilleen aiempaan asuunsa. Huomasimme kolmen kansion puuttuvan, mutta ei, tallessahan ne ovat ja oikeassa käytössäkin. Ne ovat eräällä jäsenellämme tutkittavana, juuri näin. Tietoa, jopa jo unohdettuakin, löytyy yllättävän paljon.
Syksyn maanantaikokoontumisten aiheet ovat selvillä, kerrataan vähän. Syyskuu: KESKIVIIKKONA 7.9. klo 17.45. Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, kauppakatu 17, Seinäjoki. Esittely alkaa klo 18. Lokakuu: siivoamme kerhotilan ja kehumme toisiamme. Marraskuu: syyskokous. Joulukuu: torttua ja kahvia kerhotilassamme.
Liikenteessä mustajää ei vielä aiheuta ongelmaa, ajakaa muuten vaan turvallisesti.
JR 4.8.2022

 

Suomalaista Sisua

Kauniina kesä maanantaina 4.7. kävimme Kuortaneella ihailemassa Sisu kuorma-autoja. Toinen oli juuri "valmistunut" ja toisen auton entisöinti oli tapahtunut jo 1990 luvun puolessa välissä, tämäkin auto oli "alkuperäisessä" kunnossa. Molemmat ovat hienoja 1966 vuoden yksilöjä. Meitä mobilisteja oli kokoontumisessa mukana reilut 10 henkeä, lisäksi paikalla oli "kylän väkeä". Kiitokset emännälle ja isännälle hyvästä tapahtumasta.
Sisu-Auto keskittyy nykyisin taas sotilasajoneuvoihin, niiden valmistuksen painopiste hiipui 2010-luvulla tietoisen strategian tuloksena. Liikevaihtokin supistui merkittävästi. Suomen "Natotie" on elvyttämässä suomalaisen sotilasajoneuvojen valmistuksen.
Osallistukaa kesätapahtumiin ja nauttikaa muutenkin Suomen suvesta.
JR 6.7.2022

Aarrekokoelma


Löytyikö nyt projekteista pisin? Projektin aloitusvuosi on 1962, työ saavuttaa tänä vuonna 60-v iän.
Saimme kerhollemme tällaisen ainutlaatuisen lehtileikekokoelman lahjoituksena. Kokoelma sisältää n. 20 hyllymetriä artikkeleita, niin autoista kuin moottoripyöristäkin valmistusmerkeittäin sekä malleittain jaoteltuna. Etupäässä artikkelit ovat suomenkielisiä mutta on myös saksankielisiäkin juttuja.
Haimme kokoelman viime viikolla Alahärmästä, mukana talkoissa oli kymmenkunta jäsentämme. Kansiot ovat tällä hetkellä vielä kerhotilassamme järjestelemättä. Aineiston asianmukainen esille laittaminen on seuraavana vuorossa.
Tulkaa tutustumaan oman ajoneuvonne historiaan. Jos moottorikulkine on valmistettu vuoden 1962 jälkeen, luulen kokoelmasta löytyvän siitä jotakin.
JR 24.5.2022

Vapun jälkeen


Vapun vietto oli vilkasta. Aattona yhdistyksemme järjesti perinteisen Classic Motor Show matkan Lahteen. Näyttely oli jälleen mieleenpainuva tilaisuus.
Näyttelyn yhteydessä oli myös SAHK:n kevätkokous. Kokous sujui tavanomaisissa merkeissä. Ainoa erikoinen toteamus kuultiin SAHK:n taloudesta puhuttaessa: "vuoden 2022 jäsenmaksun piennenys oli, näin jälkikäteen huomattuna, virhe". Ylimääräisen kustannuserän SAHK:lle aiheutti jäsenlehden painotalon konkurssi, n. 25000€. Rahoja tuskin saamme konkurssipesältä perittyä.
Vappuajoon osallistui suuri osa aktiivijäsenistämme, myös uusia tulokkaita oli mukana. Sovitun reitin varrelta Alavuudelta liittyi porukkaamme useita autoja. Virroilla kulkueemme yhdistyi paikallisen SAHK:n kerhon kulkueeseen. Tämä mittava letka ajeli Virtain keskustan kautta Virtain Perinnekylään, missä väki söi vappulounaan Mikontalossa.

Kiitokset meidän osallistujille ja Ylä-Pirkanmaan Mobilisteille hienosta tapahtumasta.
JR 2.5.2022 

Pakkaset jatkuvat

Päivät ovat jo pitkiä, pakkaset eivät kuitenkaan hellitä.
Viime viikon loppuna oli Keskisuomen Talwiajot Laukaasta Keuruuseen. Matkaa taittui talvimyrskyn kourissa 120km osin hyvinkin jäisillä teillä, olipa muutama ulosajokin. Tällä kertaa talvitapahtuma oli siirretty tavanomaiselta paikaltaan helmikuulta maaliskuun loppuun. Keli oli kuitenkin talvisempi kuin joskus aiemmin helmikuussa. Kohtaamisen luonne oli muuttunut aiemmasta, koronaa edeltävästä järjestelystä. Tällä kertaa ei ollut yhtään tehtävää tai "rastia". Luuleossa Ruotsin talviajoissa aiemmin tänä vuonna toimittiin vähän samaan tapaan, sielläkin oli muutosta tapahtunut. Mietittiin, johtuuko muutokset liiankin tutusta ilmiöstä: ikärakeenteesta.
7.3. pidimme yhdistyksemme kevätkokouksen, kokous sujui mukavasti Jari Ristimäen ohjauksessa. Taloustilanne pysyi viime vuonna vakaana, huolimatta juhlavuoden aiheuttamista kuluista.
Kyyti oli paikoin kylmää Keskisuomessa, mutta kylmempää kyyti on Ukrainassa. Autetaan, tänne meille turvaan tulleita, sotaa paenneita naisia lapsineen.
JR 29.3.2022

Toimintaa kuluvalla vuodella


Tasaisesti käyvää ja kulkevaa vuotta 2022 kaikille jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme.
Yhdistyksemme johtokunta on järjestäytynyt, tiedot näette kotisivumme Yhteystiedot osiosta.
Kuluvalle vuodelle 2022 on jälleen luvassa virkeätä toimintaa sekä ajoneuvojen parissa että ilman kulkupelejä. Lähiaikoina kaikki jäsenemme saatte kirjeenä kutsun kevät- ja syyskokoukseen, kutsu sisälttää myös jäsenmaksulaskun. Kirjeessä on myös kerrottu toiminnastamme tänä vuonna. Nyt mainitsen vain 7.2. maanantaikokoontumisen aiheen, ajoneuvojen verhoilun kunnostuksen, koska kutsukirje/jäsentiedote ei teitä saavuta siihen mennessä.
Vuoden mittaan on muitakin järjestämiämme tapahtumia. Jos teillä on mielessä joitakin asioita, mitä voisimme järjestää/kehitää/suorittaa jne., ilomoittakaa meille, hoidetaan homma yhdessä.
JR 1.2.2022  

SAHK:n syyskokouksesta

Kuluvan kuun 20. päivänä kokoontui SAHK:n eri kerhojen edustajat syyskokoukseen Ikaalisten kylpylään. Edellisenä iltana oli puheenjohtajien palaveri, meiltä ei ollut edustusta pj palaverissa. Varsinaisessa päätöksiä tekevässä syyskokouksessa meiltä oli vahva kolmikko. Päätökset voitte lukea SAHK:n sivuilta. Kokouksessa keskusteltiin taloudesta ja nuorison saamisesta mukaan toimintaamme, toki muitakin aiheita käytiin läpi. Kokouksen päätös väliaikaisesta jäsenmaksun alentamisesta syntyi pitkän keskustelun jälkeen. Osa väestä olisi halunnut pitää SAHK:lle suoritettavan maksun pysyvän nykyisellään myöskin vuonna 2022, ja toiset puolsivat 4 € alennusta. Molemmat näkemykset olivat hyvin perusteltuja. Nuorison mukaan saamisen todettiin olevan ongelmallista. Pitääkö panostaa someen, some toimikuntakin vai oliko se vastaava, on olemassa.
Kokousta ennen jäsenet nauttivat mainion lounaan edustajiensa välityksellä, sekä omenapiirakkakahvit kokouksen kestäessä. Kokous kesti noin kaksi tuntia, kotimatkalle jäiselle tielle pääsimme suunnilleen kolmelta iltapäivällä.
JR 22.11.2021

Johtokunta jatkaa

Pidimme yhdistyksemme syyskokouksen 1.11. 2021. Kokous sujui Hannes Lanamäen ohjauksessa mallikkaasti. Käsittelimme sääntöjen määräämät asiat, muita asioita ei ollut. Johtokunta pysyi entisellään, ehdotuksia ei uusiksi jäseniksi erovuoroisten tilalle tullut.
SAHK:n vuosikokokous on 20.11. Ikaalisissa. Pyrimme osallistumaan siihen. Yhdistyksellämme on 5 ääntä SAHK:n päätöksenteossa. SAHK:n hallitus on esittänyt jäsenmaksupalautuksia tällekin vuodelle, otamme ne ilolla vastaan. Kerhomme jäseniltä perimme vuotuista jäsenmaksua 40€, mistä 27€ tilitetään SAHK:lle. Tällä summalla saamme Automobiili lehden, ei kovin suuri summa laadukkaasta 6 kertaa vuodessa ilmestyvästä lehdestä. Tokihan meillä on muitakin jäsenetuja.
Muistakaa olla varovaisia syksyn liikenteessä, älkää unohtako mustaajäätä, unohtakaa kiire!


Kiitos kaikille syyskokouksessa paikalla olleille.

JR 2.11.2021

Vanhemisen riemua

Vietimme tk. 9. pnä yhdistyksemme huomattavaa merkkipäivää, kuten kaikki lukijamme tietävät kerhomme täytti 50 vuotta 11.10.2021. Juhlan avasi lyhyen tervetuliaispuheen pitänyt puheenjohtajamme Seppo Kekola. Puheen jälkeen kohotimme maljan yhdistyksellemme. Tilaisuus jatkui juhlapuheella, minkä piti kansanedustaja ja Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Risikko, puhe käsitteli liikennettä entisajoista nykypäivään ja vähän muutakin, puhe oli sujuva ja helppo kuunnella.
Juhla jatkui Rehupiikles yhtyeen tahdissa seuraavan puoli tuntia. Sitten olikin jo ruokailun aika, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Heti syönnin jälkeen palkitsimme ansioituneita jäseniämme ja yhteistyökumppaneitamme. Muistamisten loputtua Rehupiikles jatkoi torvisoittoa ja muutakin esiintymistä vielä tunnin ajan. Esiintymisen jälkeen olikin jo vapaasanan vuoro. Illan päätteeksi loppupuheen piti pitkäaikainen jäsenemme Rauno Mäkelä-Lammi.

Kiitos kaikille paikalla olleille onnistuneesta illasta.

JR 12.10.2021

 

Kesä oli hiljaista ,syksyllä tapahtuu

Kuten otsikon alkuosa kertoo, mennyt kesä vietettiin vielä korona piinassa. Virus ei hellittänytkään otettaan rokotusten myötä vaan muuntui deltavariantiksi. Kyseinen virus ei liity mitenkään Oldsmobileen eikä Volkswageniin vaikka kyseisillä autonvalmistajilla on ollut Delta ja Variant mallit.
Otsikon pilkun jälkeinen osa kertoo tulevasta juhlasyksystä. Olemme valmistelleet 50-vuotisjuhlaa jo jonkin aikaa. Paikaksi on valikoitunut Hotelli Fooninki kokonaistaloudellisista syistä, sen sijaan esiintyjä Rehupiikles on valittu muilla perusteilla. Ajankohta on valittu jo 50 vuotta sitten, perusteet jäänevät hämärään. Illalliskortti on edullinen, ei edes omakustanneinen. Tulkaa nauttimaan yhdistyksemme suurelta osin tarjoamasta viihdykkeestä. Perustaja- ja kunniajäsenet kutsutaan erikseen ja heille tilaisuus on täysin ilmainen. 

JR 30.8.2021

Palataan asiaan


Vietämme juhlavuotta! Järjestämme yhdistyksen kevätkokouksen nyt kesäkuussa, lokakuussa järjestämme 50- vuotisjuhlan, marraskuun teema on syyskokous. Juhlan aihe on siis tuo keskimmäinen - lokakuun tapahtuma.

Olemme johtokunnassa miettineet juhlimisen tapaa ja -paikkaa. Myöskin yhdistyksemme viiri (standardi) pitää laatia, sellainen hieno laitos, minkä olemme saaneet toisilta merkittäviltä mobilistiyhdistyksiltä. Onko kenelläkään tietoa, onko meidän yhdistyksellämme ollut "aikojen alussa" logo tai vaakuna, minkä nyt voisimme ottaa käyttöön omassa viirissämme.
Emme rupea henkilöpalvontaan, siitä huolimatta johtokunta voi palkita komealla viirillä ansioituneita jäseniämme tai yhteistyökumppaneitamme. Kertokaa meille, ketkä ovat mielestänne viirinsä ansainneet. 


Yhdistyksemme paloauto kaipaa edelleen huolenpoitoa. Olli on pitänyt viimeaikoina Chevroletistä hyvää huolta, autoon on uusittu "elintärkeitä" osia, niitä on tilattu Ameriikasta asti. Nyt on meidän muidenkin vuoro huolehtia vireästä Chevy vanhuksesta. Pesemme ja kiillotamme auton lähiaikoina, johtokunta hankkii shampoot ja vahat, tulkaa mukaan, ilmoitan ajankohdan myöhemmin.


JR 24.5.2021

 

 

Ei Suuria kertomuksia

Tapahtumia ja suuria kertomuksia, niitä ei siis ole, täytyy kirjoitella sitten muuta.


Yhdistyksemme perustamis vuonna 1971 vuoden autoksi valittiin ilmajäähdytteinen ajokki. Taitaa olla viimeinen ilmajäähdytteinen vuoden auto. Mutta mikä, mietitäänpä sitä kirjoitukseni loppuun asti.


Yhtä tärkeä tieto on seuraava: kuka tuona mahtavana vuotena valittiin Miss Suomeksi? Hänet kruunattiin II perintöprinsessksi Miss-Universum kisassa, hänestä julkaistiin myös paperinukke.


Kaksipäisen Wartburgin mies Spede Pasanen julkaisi tuona hienona vuonna kaksi elokuvaa. Mitkä hänen laajan tuotantonsa elokuvahelmet ovat kyseessä? Nämä filmit eivät tainneet palkinnoista nauttia. Toinen näistä oli Pasasen ensimmäinen kokonaan itsensä ohjaama ja käsikirjoittama elokuva.


Jerry Cottonin auto oli tuona hienona vuotena jo viisi vuotta vanha. Mikä kulkupeli oli Jerryllä alla ja montako sylinteriä siinä oli -vielä tuolloin?


Vaikka joku meistä olisi tiennytkin jonkin noista asioista, palkintoja ei jaeta. Teille ajankuluksi lukemista ja miettimistä kirjoittelen.


Vuoden auto 1971 oli Citroen GS, vuoden missi oli Pirjo Laitila. Pasasen elokuvat olivat  Hirttämättömät  ja Kahdeksas veljes. Jerry Cottonin auto oli Jaguar e type kolmella SU kaasuttimella ja kuudella sylinterillä.

JR 28.1.2012

Juhlavuoden alkuun

Piina jatkuu. Emme voi vieläkään vapaasti kokoontua tai liikkua ihmistenilmoilla. Varotaan kuitenkin mökkihöperyyttä, koitetaan harrastaa ajoneuvoja paljon ennen koronaa. 


Toivotaan jo ensi kesän olevan normaali suvi kokoontumisineen ja ajoineen. Pitää jo pohtia Lahden reissua ja Vappuajoa, joka suuntautuu Virroille perinnekylään minne jäämme lounaalle. Tuntuu kuin olisin toistamassa itseäni viime vuodelta. 


Muuten asiat ovat kyllä edenneet, paljon minulla ei nyt ole uutta kerrottavaa, siirrytään tulevaisuuden visiointiin. Jäsenet laittakaa ehdotuksia tulevan kesän maantaikokoontumisien ohjelmaksi.


Hyvää kuluvaa vuotta teille kaikille.


JR 3.1.2021

 

Viimeinen joulu ennen ”miehenikää”

Lopultakin lastenaudit väistyvät meidän yhdistyksestämme. Toivottavasti emme kuitenkaan sorru liialliseen asiallisuuteen, vaan pidämme ”poikamaisen” otteen hrrastukseemme. Olisin toivonut kirjoittavani myöskin ”tyttömäisen” menon jatkuvan, mutta se olisi toiveajattelua. Metsästyksen piiriin on tullut kuulemani mukaan paljon nuoria naisia, mistähän mekin mobilistit löydämme sellaisen viisastenkiven, notta flikatkin kiinnostuisivat vanhoista ajopeleistä.

Kulunut vuosi toi ennennäkemättömiä haasteita koko maailmaan. Muutkin kuin mobiiliväki on joutunut joustamaan, ja peruuttamaan tapahtumia ja muita kokoontumisia. Vietämme joulunkin pienissä porukoissa ei kuitenkaan yksin.

Sen keväällä näyttämölle astuneen koronaviruksen aika on käymässä vähiin, viheliäinen esitys päättyy. Esirippu laskeutuu rokotteen muodossa, nauttikaa tämäkin koktail. Eiköhän ensi kesänä toimintamme jo ole vilkasta.

Johtokunta toivottaakin kaikille jäsenillemme perheineen hyvää joulua sekä tasaisesti käyvää uuttavuotta 2021.

JR 11.12. 2020

 

Ennen syyskokousta

Pidämme syyskokouksen sovitusti 2.11.2020. klo 19.00. On kuitenkin muistettava,Etelä-Pohjanmaan nyrkki on antanut seuraavan ohjeistuksen korona-tartuntojen estämiseksi.

Vahva suositus annetaan myös sille, ettei yli 20 hengen kokoontumisia järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa. Suositus koskee myös urheiluseuroja ja muuta vapaa-ajantoimintaa. Lasten ja nuorten harrastetoimintaa on tärkeä ylläpitää. Järjestäjiä pyydetään huomiomaan toiminnan järjestämisessä turvalliset käytänteet. Suositus on voimassa 31.10.2020 saakka.

Tuon suosituksen aikaraja on toki jo meidän syyskokouksen aikana ummessa, mutta väestämme suuri osa on riskiryhmiin kuuluvia, joudummekin laatimaan ”istumajärjestyksen” etukäteen.

Lokakuun kuukausikokoontumiseen tuli seitsemän rohkeaa miestä. Voisinko sanoa että, viisaat olivat kotona? No, me paikalla olijat joimme kahvia ja vaihdoimme kuulumisia, kaikki olivat tahoillansa touhunneet aktiivisesti projektiensa kanssa, mutta kesän kokoontumisissa oli käyty tavaanomaista vähemmän.

Paloautomme on saanut auton aktiivipalvelusaikaisten omistajiensa huomion. Oulunkylän VPK on pyytänyt autoa lainaksi heidän 120 vuotis juhlaansa. Johtokunta on hyvillään maskottimme saamasta mielenkiinnosta, ”että oikein pääkaupunkiimme esiteltäväksi”.

Tervetuloa syyskokoukseen!

JR 26.10. 2020

 

Laitehankintaa ja sairaalavierailu

Saimme elokuun puolessa välissä hyviä uutisia Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, sieltä tarjottiin meille todella hyviä, siistejä ja ehyitä mittauslaitteita. Haimme aarteet 25.8. illalla, siirtoon tarvittiin kaksi peräkärryä, iso Pickup, kaksi trukkia ja viisi miestä.

Näillä mittauslaitteistoilla, joidenkin asiaa ymmärtämättömien mielestä ”jo menneen sukupolven vehkeillä”, voimme mitata niin startin-, virranjakajan- kuin laturinkin toiminnan, myös sylinterin ohivirtausmittaukset voimme suorittaa itse. Lisäksi saimme jonkin suuren ja monihyväisen laitteiston, sen tarkoitus jäi minulle epäselväksi.

Vierailimme 7.9.2020 Törnävällä Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry: n ylläpitämässä Sairaalamuseossa. Museo on auki yleisölle jokaisen kuukauden 3. keskiviikko klo.15.00-18.00. Saimme tutustua sellaisiin laitteisiin sairauden- ja terveydenhoidon alalta, joiden olemassaoloa ei voinut kuvitellakaan. Esineistössä oli myös monen laisia sairaaloissa käytettyjä taloustavaroita: ainakin kuparinen 20l kahvipannu ja kaiken huipuksi valurautainen 18 reikäinen pikkulättypannu. Noiden esineiden käyttelyyn ei aivan heiveröinen ihminen pystykään.

Hieno käynti lähimuseossa, jonka olemassaoloakaan en tiennyt ennen tätä vierailua. Suuri kiitos esittelystä museon isännille, ja kaikille heille, jotka mahdollistavat tällaisen menneen sairaalakulttuurin säilymisen.

JR 10.9. 2020

 

 

Kesän nautinnot ja valmistautumista syksyn rientoihin

 

Kuluva kesä kuten koko vuosikin on ollut erikoinen tapahtumien ja kaikenlaisten kokoontumisten suhteen. Mobiilitapahtumia on ollut melko vähän. Emme voineet pitää Joupiska- Retro ja Rompe tapahtumaa, katsotaan ensi vuonna uudelleen mahdollisuuksia perinteisen päätapahtumamme järjestämiseen.

Ensi vuoden päätapahtuma on kuitenkin 50-vuotis juhla. Toivommekin jäseniltämme ehdotuksia juhlan järjestämiseen. Olemme ajatelleet johtokunnassa pitopaikaksi Sorsanpesää, yhdistyksemme ”synnytyssalia”, jossa kerhomme perustava kokous pidettiin syksyllä 1971.

Kuluvana kesänä on vierailtu kahdessa harrastukseemme liittyvässä yrityksessä. Ensin Käyttöautossa ja Elokuussa H-Autocolorissa. Suuret kiitokset isännillemme näistä hyvin sujuneista kesäisistä iltatapahtumista. Syyskuussa jatkamme vierailujen sarjaa tutustumalla Sairaala museoon Törnävällä. Huomatkaa: se on museo, ketään ei sinne jätetä, rohkeasti vaan mukaan.

Jälleen museoajoneuvon katsastuksesta, kävin katsastamassa 504 Peugeotin vasta heinäkuun 7. päivänä. Rekisteriotteeseen merkitty seuraava katsastus on 7.7. 2024 mennessä. Olin kuvitellut, että katsastus on suoritettava kesäkuun loppuun 2024 mennessä. Onkohan tuokin sääntö muuttunut, en ole kyllä löytänyt tällaista sääntömuutosta mistään.

Mukavaa loppu kesää ja alku syksyä mobiiliväelle.

 

JR 12.8.2020 

 

Nautiskelua kesäiltana

 

Kesäkuu avautui. Avautui monellakin tapaa hyvin, sää oli mitä hienoin, kesän ensimmäinen hellepäivä Etelä-Pohjanmaalla, saattoipa olla koko maassakin. Koronarajoituksia purettiin, Baarit avautuivat, kylläkin vain puoliksi, terassit avautuivat kokonaan. Meidän väen maanantaikokoontuminenkin toteutui, lähinnä terassihengessä. Olimme Malkakoskella paistamassa makkaroita ja päälle juotiin limonaadia ja lopuksi vielä korppukahvit.

Eristäminen ja poikkeustoimet eivät olleet lannistaneet mobilisteja. Jutut olivat kuten ennenkin, käytiin läpi sattumuksia ja muita tapahtumia, siinä samassa hyvässä hengessä kuin aiemminkin.

Kesän aiotuista maanantikokoontumisten vierailuistakin puhuttiin. Selvittelemme asioita, voimmeko suorittaa vierailuita. Osa tutustumiskäynneistä varmaankin tulee peruuntumaan, ilmoitamme täällä meidän nettisivuilla ja Facebookissa mahdollisista muutoksista, seuratkaa tätä meidän SOMEa, pysytte ajantasalla.

Muistakaa katsastus. Kävin katsastamassa sinisen museoajokkini, antoivat ajoaikaa 49 kuukautta ja 5 päivää, hienoa ja ennen kuulumatonta, olen ihmeissäni. Seuraava katsastus on siis 30.6.2024 mennessä.

Porukkaamme on talven aikana liittynyt muutama uusi jäsen, toivotammekin heidät tervetulleiksi hyvään seuraamme.

 

JR 2.6.2020

 

 

Ajamaton vappuajo

Peruutuksia peruutusten jälkeen, yhteinen vappuajomme jäi ajamatta. Järjestämisestä keskusteltiin ja tultiin tulokseen, mikä varmasti suojaa meidät corona virukselta. Henkilökohtaisesti kävin ajelemassa museoautolla parisataa kilometriä. Talven jäljiltä Fiat oli kohtuu kunnossa, piti vaihtaa dieselletku ja laturikin on alkanut elämöidä, kuten vappuna kuuluukin.
Mietin tuossa ajellessani yksityistä vappuajoani, että seniorijäsenemme voisivat kirjoittaa kerhomme alkuaikojen onnistumisista ja vain vähän muistakin sattumuksista. Kuulemani mukaan 1970 ja 80 luku oli harrastuksellemme aarteiden löytämistä ja niiden säilömistä. Onkohan jollakin jo 40 vuotta kestänyt projekti. Voisimme julistaa kilpailun: Kenellä on pisin projekti, en meinaa linja-autoa, vaan lyhyempikin pitkäkestoinen keskeneräisyys voisi menestyä tässä erikoisessa kisassa. Onhan nyt niin, että vanhimmat vieläkin keskeneräiset projektit ovat vanhempia kuin meidän nuorimmat jäsenet.
Muistelkaa leveitä lahkeita ja suuria kauluksia. Kirjoittakaa joitakin rivejä noista pitkätukkaisista vuosista.
Toukokuun maanantai tapaaminenkin joudutaan peruuttamaan, yritämme sitten kesäkuussa paistaa makkaraa Malkakoskella. 

JR 2.5.2020

 

Taas tarvitaan talvisodanhenkeä

Vietimme 13.3.2020 talvisodan päättymisen 80- vuotispäivää, samaan aikaan taivaallemme kohosi pommikoneiden sijasta näkymätön vihollinen, tuo salakavala desantti, Korona, joka vaanii joka pilvessä. Tästäkin selvitään sillä yhteishengellä, mikä tuli tutuksi meidänkin vanhimmille jäsenillemme jo yli 80 vuotta sitten. Vastuu heistä, hyvinvointiyhteiskunnan rakentajista, silloin 80 vuotta sitten lapsista, on nyt meillä nuoremmilla. Ollaan yhteydessä meidän senioreihimme puhelimella ja autetaan heitä pysymään terveinä.

Olemme peruneet huhtikuun kokoontumisen, missä piti käsitellä kerhomme historiaa. Vappuajo ja muutkin loppukevään ja alkukesän tapahtumat taitavat jäädä toteutumatta. Lahden Classic Motor Show on myös peruttu, näin ollen mekään emme järjestä tänä vuonna Lahden reissua.

Katsastuksia ei sen sijaan ole peruttu, käykää katsastamassa mobiilinne vasta toukokuun lopulla tai kesäkuussa niin seuraava katsastus on vasta neljän vuoden päästä.

Vaikka kokoontumiset ja yhteiset ajot eivät ole mahdollisia, laitetaan ajopelit kuntoon, ajetaan niillä ja nautitaan nostalgisesta kyydistä

 

JR 25.3.2020

Kevätkokouksesta ja muutakin

 

Maaliskuun maanantaikokoontumisen aihe oli yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous. Kokous sujui jo totutulla tavalla, johtokunta sai vastuuvapauden 2019 osalta. Rahaa oli käytetty ja saatukin, tulopohjamme on kuitenkin kovin kapea, käytännössä ainoa tulolähteemme on jäsenmaksut. Joupiska Retro ja Rompe tuotti huimat n. 50€. Tämän tapahtuman tuotosta puhuttiin paljonkin, sen sijaan tapahtuman merkitys yhteisöllisyydellemme jäi käsittelemättä. Tapahtuma on kuitenkin järjestetty jollakin tapaa jo hyvin kauan. Raunolla on ajatus tapahtuman jalostukseen ja uuteen kukoistukseen saattamiseen, tästä saamme tarkempaa tietoa kevään aikana. Toivonkin kaikkien jäsentemme ottavan osaa (positiivisessä mielessä) hankkeen eteenpäin viemisessä.

Sähköinen viestintä on tullut myös polttomoottoriväen keskuuteen. Päätimmekin kokouksessa luopua kokouskutsujen osalta pelkästä kirjeitse ilmoittamisesta. Halutessanne saatte kokouskutsun perinteisellä kirjeellä, pääsääntöisesti pyrimme kuitenkin lähettämään kutsut sähköisesti. Olisi nyt erityisen tärkeää ilmoittaa s-posti osoitteenne meille seimobi(ät)gmail.com osoitteeseen. Lähettäkää meille postia, jossa on ajan tasalla olevat yhteystietonne. Pyytäkää samalla tunnuksenne SAHK kalustoluetteloon pääsemiseen, täydentäkää tietonne myös sinne.

Vanhan liiton henkilöt, joilla ei ole s-postia, soittakaa Sepolle tai minulle, laitamme teidän tietonne kuntoon.

Merkkipäivistä ja osaan ottamisesta keskusteltiin myös. Haluaisimme onnitella merkkipäivistä tai ottaa poismenon johdosta osaa, mutta tietomme ovat puutteelliset. Ilmoittakaa meille tietoja tulevista tapahtumista (merkkipäivät) tai jo tapahtuneesta poismenosta, näin voimme paremmin toimia asioiden vaatimilla tavoin.

Tehtäviä tuli kaikille jäsenillemme.

Iloista ja muutenkin puuhakasta kevättä Seinäjoen Seudun Mobilisteille.

 

3.3.2020 JR

Mobilistien keskitalvea Avaruuden keskipisteessä

 

Helmikuun maanantaitapaamisessa vietimme jo Vappua. Keskustelimme Vappuajoista, emme puhuneet kylläkään kellosta yhtään mitään. Kuten olette SAHK:n tapahtumakalenterista huomanneet, käymme tänä vuonna Virroilla tutustumassa perinnekylään. Reitti kulkee Virtojen keskustan kautta määränpäähän, jossa ruokailemme Mikontalossa. Varaan meille 15 omakustanteista lounasta.

Heti Vappuajoa seuraavana päivänä 2.5. menemme käymään Lahdessa Classic Motor showssa, järjestäkää itsellenne aikaa lähteä mukaan. Yhdistyksemme kustantaa kyydin, muu on omakustanteista.

Johtokunnan edellisessä kokouksessa päätettiin valmistella kesän kokoontumisten sisältöä. Rauno on huolehtinut heinä-, elo- ja syyskuun tapahtumapaikat, tiedot näistä päivitetään SAHK:n tapahtumakalenteriin, myös blogista voi kesällä seurata tapahtumien aikatauluja.

Jäsentiedote lähetetään lähipäivinä. Tiedotteessa on kutsu yhdistyksemme kokouksiin. Kevätkokous on jo 2.3.2020 klo 19.00. Kirje sisältää myös jäsenmaksukaavakkeen.

Tulkaa joukolla mukaan kevätkokoukseen ja muihinkin tilaisuuksiin.

4.2.2020 JR

 

 

Alkaneen vuoden 2020 alkutaipaleella koettua

Alkuvuosi on kulunut epämääräisessä säässä. Tällainen talvisää ei houkuttele museoautoilemaan. Mobilistin tulevaisuus näyttää säätä valoisemmalta ja muutenkin mukavammalta. Loppu keväällä astuu voimaan uusia säädöksiä koskien ajoneuvojen katsastusta. Museoajoneuvo valmistusvuodesta riippumatta on katsastettava 4 vuoden välein, entisen porrastetun katsastusaikataulukon sijaan. Huomioitava on säädöksen voimaantulon ajankohta, pyysin Trafilta selvennystä asiaan. Laitan selvityksen tähän kaikkien nähtäville: ”Museoajoneuvo tulee katsastaa kerran asetuksen voimaantulon jälkeen, jonka jälkeen katsastusvelvollisuus muuttuu kahdesta vuodesta neljään vuoteen.” Tämähän on selvää säästöä, pidetään kuitenkin hyvää huolta meidän vanhoista vehkeistä, vaikka valtio osoittaakin tuollaista ”välinpitämättömyyttä”. Tosiasiassa katsastusvälin pidentäminen tarkoittaa sitä, että valtion päättäjät ovat ymmärtäneet museoajoneuvoihmisten olevan huolehtivia kunnon kansalaisia - meihin luotetaan, ollaan ylpeitä tällaisesta tunnustuksesta.

Kokoonnuimme kuluvan vuoden ensimmäisen kerran maanantaitapaamiseen 13.1. Keskustelimme monenlaisista asioista. Päällimmäiseksi nousi jäsenmaksujen maksamisen unohtuminen. Viime vuoden maksuista on vielä suuri osa maksamatta. Jos olette kadottaneet tilinumeron, voitte tiedustella sitä minulta tai Kekolan Sepolta. Jos kuitenkin päätätte olla maksamatta jäsenmaksua, tarkoittaa se jäsenyyden päättymistä.

Tulevaisuuteen: ensi vuosi 2021 on yhdistyksemme 50-vuotisjuhlavuosi. Odotamme jäseniltämme ajatuksia, miehen ikään ehtivän kerhomme esille saattamiseksi.

JR 15.1.2020

 

Joulun riemuja odotellessa

Mobilistien joulu on odotuksen aikaa, kuten muullakin väellä. Mobilistit kuitenkin taitavat odottaa jo kesää - harrastuksensa kulta-aikaa. Toivotankin kaikille vanhojen ajoneuvojen harrastajille oikein mukavaa joulua ja pärinän täyteistä vuotta 2020 koko kerhon puolesta.

Kuluvan vuoden viimeisessä kuukausitapaamisessa kokoonnuimme kerhotilassa. Puheenjohtajamme toi kaivattuja nisuja ja pipareita, jotka maistuivat hyvin paikalla olleille. Olisi luullut, että syöjät ovat kasvavia poikia.

Jaakko Antila kertoili kerhomme alkuajoista ja retkistä eri tapahtumiin. Hänellä riitti juttua myöskin alkuaikojen merkittävimmistä persoonista.

Kiitos Sepolle ja Jaakolle huolenpidosta ja ohjelmasta.

Kiitän myöskin kerhomme väkeä kuluneesta vuodesta ja sen aikana tehdystä arvokkaasta työstä ajoneuvokulttuurin saralla. Tähänkin kiitokseen yhtyy innolla myöskin koko johtokunta.

Ensi vuoden ensimmäinen kuukausitapaaminen on 13.1.2020. klo 19.00. Vuoden 2020 ensimmäinen maanantai on Loppiainen, silloin emme kokoonnu. Odotamme ehdotuksia ensi vuoden tapaamisten aiheiksi

JR 4.12.2019

 

Muistelua SAHK:n syyskokouksesta

 

SAHK piti 2019 syyskokouksen Parkanon Kaupungintalolla tk. 16. päivänä. Kokouksen alkajaisiksi jäsenistö nautti herkullisen lounaan, tosin nautinto tapahtui edustajien välityksellä. Salista kuului useitakin ylistäviä kommentteja ruuan laadusta. Ruoka ja tarjoilu olivat todella onnistuneet. Ennen kokouksen aloitusta jaettiin huomionosoituksiakin kahdelle ansioituneelle mobilistille.

Varsinainen kokous alkoi aikataulussaan ja paikalla oli kiitettävästi kerhojen edustajia, tunnelma oli hyvä. Kokouksen päätökset tulevat aikanaan esille SAHK:n sivuilla. Kirjoitankin tässä siitä, mitä ei pöytäkirjasta näy.

Ensi vuoden toimintasuunnitelma ja budjetti saivat aikaan eniten keskustelua.

Museoajoneuvotarkastuksien laadun yhtenäistämiseksi eri yhdistyksien kesken toivottiin tehtävän työtä. Tästä aiheesta keskusteltiin runsaasti. Tuotiin esille myös katsastuskonttorien vastuu ajoneuvojen museokunnon katsomisesta ja mahdollisesta passituksesta uudelleen tarkastukseen tai jopa museoajoneuvostatuksen poistosta.

Ensi vuoden talousarvio puhutti myös runsaasti. Lehtiuudistus mahdollistaa vain digilehden tilaamisen, tosin paperilehti tulee kaikille, jos ei nimenomaan halua vain pelkästään digilehteä. Rahatilanne on tällä hetkellä kohtuullinen mutta ensi vuoden jäsenmaksut kirjautuvat SAHK:n tilille vasta keväällä, sitä ennen julkaistaan pari kolme Automobiili lehteä ja hoidetaan muutkin rahanmenot. Varsinaisesti rahatilanne on normaali tähän aikaan vuodesta. Museoajoneuvotarkastajille on tulossa maksupäätteet. Tarkastajamme pääsevät eroon käteismaksuista ja tilityksistä SAHK:lle. Päätteen käyttömaksu on 0,95% maksetuista rahasummista, kuukausi- tai muuta kiinteää maksua ei ole. Pääte toimii sovelluksella älypuhelimessa ja tiedot kirjautuvat järjestelmään, kuulemani mukaan ”kattavasti”.

Annetaan kiitos parkanolaisille toimivasta järjestelystä. Ensi kesän retkeilyajot järjestetään myös Parkanossa. Kokouksen isännät ilmoittivat, ettei lapsilta peritä osallistumismaksua. Tällainen päätös edistää perheiden pienimpienkin osallistumista ”ajoihin”. Lähdetään yhdessä lasten tai lastenlasten kanssa kesäkuussa 2020 Parkanoon. Ei unohdeta myöskään helmikuisia Talwiajoja Keskisuomessa, lapset ovat viihtyneet siellä tosi hyvin.

Tapahtumia odotellessa JR

 

Alkutalven kuulumisia mobiiliväelle

 

Marraskuun maanantaikokoontuminen alkoi puhtaissa merkeissä, HT pesi kerhotilamme lattian ennen syyskokousta, saattoi pesuhommiin osallistua muitakin, kiitos heille.

Syyskokous meni jo tutuksi tulleen kaavan mukaan. Käsittelimme sääntömääräiset asiat: ensivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin, johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin edelleen Seppo Kekola ja sihteeriksi Jaakko Rissanen, johtokunnan erovuoroiset jäsenet Henrik Tuppi Ja Jouko Myllymäki valittiin jatkamaan johtokunnassa. 

SAHK:n syyskokoukseen lähtijöiksi ilmoittautuivat PJ ja sihteeri, sekä kolme muuta innokasta, jos olosuhteet ovat suotuisat. SAHK:n tämän vuotinen syyskokous on Parkanossa 16.11. Meidän kerhollamme on 6 ääntä 169: stä äänestä mahdollisissa äänestyksissä.

Kerhomme jäsenmäärä on laskenut 58 jäsenellä neljässä vuodessa, se oikeuttaa hopeasijaan koko Suomessa. Samana aikana koko maan SAHK:n jäsenten määrä on noussut 602 hengellä. Osin väkemme väheneminen johtuu aktiivisesta jäsenmaksujen maksamisen seurannasta.

Kyllä meillä on tälläkin kertaa mukaviakin uutisia. Kerhomme on myöntänyt hopeiset ansiomerkit Rauno Mäkelä-Lammille, Seppo Kekolalle, Aarno Pirilälle ja Olli Lehtiselle aktiivisesta toiminnasta kerhossamme.

Joulukuun kokoontuminen on 2.12. kerhotiloissamme, tervetuloa. Tuokohan PJ joulutorttuja, toivotaan ainakin.

 

JR

 

Syksyisiä, jopa mukaviakin kuulumisia pohjalaiselle mobiiliväelle

 

Meidänhän piti siivota kerhotilaamme, se nyt vain jäi myöhempään ajankohtaan, jos ensi kerralla sitten. Tämän kertainen muutos ei harmittanut ketään, vaikka paikalle oli jo tultukin siivousvälineiden kanssa.

Tämän kertaisen maanantaikokoontumisen aihe oli öljyt, kaikenlaiset tekniset öljyt. Saimme tietoa perinteisen ja synteettisen öljyn eroista, hydrauliikka öljystä, teräketju öljystä jne. ”Tavallisten” moottoriöljyjen luokitukset ovat nyt tiedossa, muttei muistissa. Tiedämmepähän mitä pitää purkin kyljessä lukea, että osaamme laittaa oikean öljyn oikeaan moottoriin. Ruokaöljyä ei mainittu, kaikkien muiden öljyjen osalta, olemme viisaampia kuin ennen esitelmää. Onnistuneen infon meille piti Pasi Luoma Kendall oy:stä. Kiitos Pasille.

Iloinen uutinen, tässä on lainaus saamastani sähköpostista, jonka on lähettänyt Riitta Kastemaa.” SAHK:n hallituksen päätöksen mukaisesti maksan kullekin
jäsenyhdistyksellemme jäsenmaksupalautusta 5 eur/jäsenyhdistyksen jäsen.
Palautus tapahtuu vuoden alussa otetun jäsenmäärän mukaisesti eli sen
jäsenmäärän mukaan, mitä teiltä on jäsenmaksulaskuissa vuoden alussa
laskutettu.”
Hallitus on tehnyt hyvän päätöksen.

Seuraava kokoontuminen on 4.11.2019. Tuolloin on syyskokous. Tulkaa kaikki tekemään hyviä päätöksiä yhteisistä mobiiliasioistamme.

 

JR

Alkusyksyn kuulumisia mobiiliväelle

 

Kävimme eilen 2.9.2019 tutustumassa Seinäjoen moottorihiomoon. Saimme asiantuntevaa valistusta nykyisistä polttomoottoreista ja varsinkin niiden korjausta tarvitsevista kohdista. Vaikutti siltä, että kevennetyt rakenteet ja alumiinikannet dieselmoottoreissa suovat työtilaisuuksia paikallisille moottorin korjaajille. Bensiinimoottorien sylinterikannet ovat hyvinkin kestäviä nykyisin. Sen sijaan uudet kettinkikäyttöiset jakopäät ja ohennetut männänrenkaat suovat työtä paikallisille yrittäjille. Myös mobiili-ikäisiä ja raskaan kaluston moottoreita oli työstettävänä.

Suuret kiitokset moottorihiomon isännälle. Esittely oli kaikin puolin asiantunteva. Vierailumme oli   onnistunut.

Paikalla meitä mobilisteja oli reilut kymmenen henkeä, enemmänkin olisi porukkaan mahtunut.

Tällä kertaa ajankohta ja paikka muuttui hyvinkin myöhäisessä vaiheessa, siitä pahoittelumme. Saitteko viestin perille. Ilmoittakaa s-posti osoitteenne kerhon s-postiin niin tiedotus paranee.

Lokakuun kokoontuminen on kerhotiloissa 7.10. klo 19.00. Siivoamme silloin tilojamme, viime siivouskerrasta on jo aikaa.

 

Hyvää syksyn jatkoa Seinäjoen seudun mobiiliväelle.

 

JR

 

Elokuun maanantaikokoontumisesta kuulumisia mobiiliväelle

Kokoonnuimme elokuiseen kokoontumiseemme Lännen autokatsastuksen pihaan, josta meidät tuotapikaa kutsuttiinkin sisälle katsastuskonttorille. Olikin ensimmäinen kerta katsastuskonttorilla ilman jännitystä.

Lännen autokatsastuksen vanhaisäntä piti meille, kahvittelun lomassa, mielenkiintoisen katsauksen katsastuksen maailmaan - menneeseen ja nykyiseen.

Seinäjoella katastus hoitui vielä 1970-luvun alussa kadulla, Lakeudenristin varjossa, missä katsastettiin autot ulkona säiden armoilla. Mieleeni tuli, voisikohan 80-luvun katsastustapahtumien jäykkä tunnelma olla perua noista huonoista oloista. Nykyisestä kahvin ja pikkupurtavien tarjoilusta konttorilla ei kukaan osannut uneksiakkaan. Näin vaan on käynyt. Laitteet ja tilat on kehittyneet hyvään suuntaan ja myös katsastaja on huomannut olevansa asiakaspalvelija. 

Lännen autokatsastuksella on todella siistit tilat ja nykyaikaiset laitteet, he ovat panostaneet myös nykyaikaisen raskaan kaluston katsastuksiin. Raskasta kalustoa varten on Rengastiellä oma hallinsa.

Paikalla oli meitä kerholaisia noin tusinan verran. Lopuksi kiittelimme vanhanisännän ja tiloista vastaavan henkilön.

Syyskuussakin on vielä tututustumiskäynti tiedossa, tarkempi ilmoitus löytyy kerhomme sivuston pääsivun vasemmasta laidasta. Hyvät kerholaiset tulkaa joukolla mukaan ja matkaan.  

 


Sihteeri Jaakko Rissanen
5.8.2019

 
Kesäisiä kuulumisia Seinäjoen seudun mobiiliväelle
 
 
Kesämme alkoi, kuten aikaisemmatkin kesät Vappuajolla. Tällä kertaa ajelu suuntautui Kristiinankaupunkiin. Osallistujia oli vankka joukko, en kirjoita, että sankka joukko, koska väkeä oli tavanomainen määrä. Ei saavutettu yleisöennätystä, saammekohan ennätyksen ensi vuonna. Vappusääkin oli tavanomainen, en kyllä muista muuta kuin, että tuuli kovasti. Kristiinankaupunki on hieno paikka, näimme vanhan, meren ympäröimän kulttuurimiljöön, tuo kohde sopi meille ajoeuvokulttuurin harrastajille hyvin kesän alkuun. Hyvät kerholaiset laittakaa ehdotuksia vuoden 2020 Vappuajelun kohteesta ja muustakin sisällöstä.
 
Seuraavana lauantaina 4.5.2019 suunnistimme Lahteen Classic Motorshow tapahtumaan, matkalla pysähdyimme Rekka Kukossa Hollollassa. Seurueemme mahtui hyvin pikkubussiin 1+8, kerhomme puheenjohtaja toimi kuljettajana koko reissun mennen tullen. Raskaan kaluston tapahtumassa Hollolassa pysähdyimme vajaaksi kahdeksi tunniksi, kuten pysähdyimme jo viime vuonnakin. Tämä tapahtuma on erilainen, tosi hieno kokemus meille, jotka emme varsinaisesti harrasta raskasta kalustoa. Kuorma-automiehet saivat pysähdyksestä vielä enemmän iloa. Tämän tapahtuman lihapiirakoiden ravitsemina jaksoimme, allekirjoittanut ja eräs innokas Warre- ja Fiatmies Motorshow, ruokailuun saakka. Pysäköinti Lahdessa näytti aluksi hyvinkin ongelmalliselta. Pitkään jonoon kiilasi sivusta toiselta kaistalta josjonkinlaista kulkinetta, Meidän pj. piti pintansa ja säilytti paikkansa jonossa reippaalla kiihdytyksellä, josta häntä kehuttiin. Saimme parkkipaikan kuitenkin hyvin läheltä ulkoesittelyaluetta. Varsinainen tapahtuma oli keskittynyt urheiluajoneuvoihin, kuten olette alan julkaisuista jo lukeneet. Tapahtumassa oli hyvä ja innostunut henki, ruokakin oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tarjoilukin oli ensiluokkaista, enkä tarkoita perusloulun ekaluokkaa, ravintolahenkilökunta saa täyden kympin. Sitten taas se loppu virsi: hyvät kerholaiset, lähtekää sankoin joukoin mukaan ensi vuonna Lahteen, tuohon lähtöön ei tarvitse itse keksiä ohjelmaa eikä reittiä.
 
Yhteinen kesämme jatkui jo seuraavana maanantaina 6.5. kerhoillassa. Tuolloin kävimme Seinäjoen Rengaskeskuksen vieraina. Rengaskeskuksen väki on ystävällistä ja palvelualtista. Saimme paljon tietoa renkaista niiden merkinnöistä, säilytyksestä, hankinnasta ja kaikesta mahdollisesta. Jätän loppuvirren tällä kertaa kirjoitamatta.
 
Kesäkuun kerhoiltana 3.6. sää oli kovin epävakainen. Meidän piti mennä Malkakoskelle paistamaan makkaraa yms. Peruimme kuitenkin tapahtuman viime hetkellä ukkoskuuron hämärässä. Peruminen aiheutti osalle osallistujia harmia, emme olleet huomioineet sellaista vaihtoehtoa, että väki menee suoraan Malkakoskelle. Kerhoiltojen kokoontuminen on kerhotiloissa, josta jatkamme matkaa porukalla tapahtumapaikalle. Jos menette suoraan tutustumiskohteeseen, mikä on joskus hyvinkin viisasta, olkaa yhteydessä johtokunnan jäseniin varmistaaksenne kohteen. Ja sitte taas, hyvät kerholaiset kertokaa mitä haluatte kerhoilloissa tehtävän, osaisimme järjestää sen mukaan ohjelmaa.
 
Joupiska Retro ja Rompe oli tänä vuonna jo kesäkuussa 8. päivänä. Esillä oli ajoneuvoja tavanomainen määrä, maksavia katselijoita oli tavanomaista vähemmän ja myyjiä ei ollut. Tulos jää laihaksi. Hyvät kerholaiset, tarvitsemme ideoita tämänkin tapahtuman kehittämiseen.
 
Kerhossamme on paljon jäseniä ja ajoneuvoja, tulkaa mukaan aktiiviseen toimintaan.
 
 
Mukavaa kesän jatkoa
 
Sihteeri Jaakko Rissanen
21.7.2019
 
 
 
 
 

Seinäjoen

Seudun

Mobilistit ry

Postiosoite:

Seinäjoen Seudun Mobilistit ry

Varastotie 11
60100 Seinäjoki

 

Käyntiosoite:

Varastotie 11 , 2krs

60100 Seinäjoki

sähköpostiosoite:

seimobi(ät)gmail.com

 

www.facebook.com/

seinajoenseudunmobilistit

  •